FIN5 paketissa. Nuoret jyräsivät loppuun saakka.

3.7.2015

Justus ja Ilona tarkkana lähdössä
Justus ja Ilona tarkkana lähdössä
Nuorimpien kärjessä värinä sinikeltainen
Nuorimpien kärjessä värinä sinikeltainen
Istumapaikka seurateltan varjossa kelpasi monelle
Istumapaikka seurateltan varjossa kelpasi monelle

Raija, Ilona, Eerika ja Jami yhteiskisan voittoon

1. Päivä

Rasti-Lukon nuoret menestyivät kansainvälisen FIN5-rastiviikon 1. osakilpailussa mainiosti. Avauskilpailu käytiin Liedon taajamassa sprinttimatkoilla, joten marginaalitkin olivat pieniä. Jasmiina Rantala voitti D16 eliitin kolmen sekunnin erolla ja Eerika Lohtander D8RR-sarjan kuudella sekunnilla. Muita kärkikolmikkoon selviytyneitä olivat: Kerttu Siivonen (2. D10RR), Ilona Lohtander (3. D12TR), Jami Kallioniemi (3. H12TR) ja Jyri Kyllästinen (2. H40AL).

2. Päivä

Toisena päivänä siirryttiin Mynämäen Kalelan kylään juoksemaan keskimatkoja taidollisesti vaativaan maastoon ja tuliaisena oli kolme uutta osakilpailuvoittajaa. Jami ja Ilona veivät nimiinsä sekä tyttöjen, että poikien 12TR sarjat. Lisäksi Raija Nurmi voitti D70-sarjan. Muita maanantain kärkikolmikon nimiä olivat Kalevi Eilu (2. H75) ja Eerika (2. D8RR).

3. Päivä

Kolmantena päivänä juostiin osin samassa maastossa kuin toisena päivänä. Toki pitkien matkojen ollessa kyseessä käytiin varsinkin eliittisarjoissa ihan kisalueen eteläpään jylhillä kallioillakin minne ei keskimatkalla ehditty. Illalla palkittiin nuorten ja eliittisarjojen kolmen ensimmäisen osakilpailun voittajat ja varsinkin nuorimpien päässä oli Rasti-Lukko yhdessä hyvän kaverinsa Ulvilan Uran kanssa loistavasti esillä. Rivistö oli hyvin sinikeltainen.

Jamin, Raijan, Ilonan ja Eerikan lisäksi kärkikolmikkosijoituksia poimivat sarjoissaan: Rami Siivonen (3. H35A),  Jani Ruusunen (2. H35B), Pyry Ruusunen (1. H18A), Seppo Kuusisto (3. H75A) ja Margit Suomela (3. D60A)

4. Päivä

Kisapaikalla näytti auton mittari +26C, joten pitkät matkat tuntui yhä pidemmiltä. Maastokin oli edellisiä päiviä risukkoisempaa ja alustakin kivisempi. Raijaa, Ilonaa ja Eerika ei vaativat olosuhteet hämänneet kuten ei viikon avausvoittoon H75-sarjassa juossutta Pekka Nurmeakaan. Kaksoisvoiton ko. sarjassa varmisti Seppo. Muita voittajia ja "mitalisteja": Pyry (2. voitto H18A-sarjassa),  Jami (2. H12TR), Maria Tiusanen (3. D21C), Margit (2. D60A)

5. Päivä

Helteen edelleen jatkuessa tuli tuuli pelastamaan ylikuumenemiselta. Eliittisarjoissa kisailtiin kokonaisvoitoista takaa-ajoilla. Jasmiina veti nilkkavammastaan huolimatta D16E-sarjassa letkaa suurimman osan matkasta, mutta joutui loppukirissä antamaan periksi. Tuloksena kuitenkin hyvä neljäs sija. Mikael Niemi paransi H20E-sarjassa koko viikon ajan kuin sika juoksuaan ja lähtee ensi maanantaina armeijan harmaisiin metsästämään räkäpäillä possuja 8. sija taskussaan.

Muissa sarjoissa saatiin viimeisessä osakilpailussa voittajien joukkoon Kalevi. Myös Jami, Eerika ja Raija vetivät viimeisenkin kisan sarjansa nopeiten. Näin kokonaisuudessaan viikko tarjosi RaLulaisille 20 osakilpailuvoittoa, joista nuorten sarjalaisille peräti 14 voittoa.

Viikon mittaan huippumenestystä saavuttaneiden lisäksi voidaan nuorissa esille nostaa Inka Kyllästinen D10RR-sarjassa, Justus Kallioniemi H9RR:ssä, Roni Niemensivu H10RR:ssä, sekä Juho Lehtimäki H14A:ssa Näille kaikille tuli sijoituksia kärkikymmenikössä, joita voidaan näissä suurissa sarjoissa (30-50 osallistujaa) pitää loistavana suorituksena.

 

Tulokset

Yhteispisteet (4 parasta kisaa lasketaan)