Rauman talvirastit
18.12.2015
RaLu järjestää neljät kuntosuunnistukset talven ratoksi... Joulun pyhien päätteeksi sunnuntaina 27.12. starttaa järjestyksessään ensimmäinen Rauman talvirastikausi Merirauman koululta. Joka toinen sunnuntai eri puolilla Raumaa järjestettäviä suunnistustapahtumia on talven aikana neljä. Viimeinen järjestetään Monnassa 7.2.2016. Radat suunnitellaan osittain kesäkuntorasteilla vähemmän käytetyille tai jopa ennen käyttämättömille alueille ja ns. kulttuurimetsiin, joiden ulkoilupolut mahdollistavat mielekkään suunnistamisen myös mahdolliseen lumiseen aikaan. Toki tarjolla on myös perinteisempää suunnistushaastetta. Kesäkauden Länsi-Suomi-rastien tapaan talvirasteilla on Emit-leimaus ja valmiiksi tulostetut kartat ratoineen ja rastimääritteineen. "Länskäreistä" poiketen talvirasteilla ratavaihtoehtoja on vain kaksi eli noin 5 km ja noin 3 km. Osallistumismaksu totuttuun tapaan alle 21-vuotiaille osallistuminen ilmaista, aikuisilla 5€. Poikkeuksena kesään firmakuittauskansiot, eivätkä sarjaliput yms. ole voimassa. Käteinen raha, Smartum -liikunta- ja -kulttuuriseteli, Tyky-Kuntoseteli, Virike-seteli käyvät kyllä. |