Jasmiina Rantala sai hyvää kokemusta nuorten MM-kisoista - tällä viikolla viedä edessä opiskelijoiden MM-kilpailut!

17.7.2018

Jassu keskellä MM-kisojen viestijoukkueensa kanssa. Maria Määttänen vasemmalla ja ankkuri Anni Haanpää oikealla.
Jassu keskellä MM-kisojen viestijoukkueensa kanssa. Maria Määttänen vasemmalla ja ankkuri Anni Haanpää oikealla.

Jassu sai ylimääräisen paikan Suomessa kilpailtaviin opiskelija-MM:iin viime vuoden koululaisten MM-kisojen voittonsa ansiosta.

Jasmiina Rantalan ensimmäiset suunnistuksen nuorten MM-kilpailut päättyivät viime lauantaina viestiin.

Viestissä Jassu edusti Suomen kakkosjoukkuetta, josta tuli lopulta Suomen joukkueista paremmin sijoittunut seitsemännellä sijallaan. Hän oli viestissä toisella osuudella.

- Viestissä pääsin lähtemään hyvältä sijalta (kymmenentenä), ryssin kuitenkin sen hyvän sijan heti ykkösellä, kun sata metriä ennen rastia tuli hetkeksi epävarma olo ja ajattelin juosseeni jo rastista ohi, Jassu kertoi.

- Sen jälkeen loppuosuus menikin siihen, että yritin saada suunnistamalla muita kiinni, koska rata oli haastava enkä juoksemalla voisi saada muita letkassa eteneviä kiinni. Onnistuin onneksi kasaamaan pään ja ja tekemään teknisesti hyvän suorituksen loppuradalla kärkeä kiinni, mutta päällimmäiseksi jäi kuitenkin harmitus.

Rastilukkolainen vaihtoi sijalla 12, ja ankkuri Anni Haanpää nosti Suomen kakkosjoukkueen siis seitsemänneksi.

Kokonaisuus kaksijakoinen

Henkilökohtaisista kisoista Jassu napsi Unkarin Kecskemétissä sijat 13 (pitkä matka), 21 (sprintti) ja 26 (keskimatka). Kokonaisuudesta jäi Jassulle kaksijakoinen tunnelma.

- Muutamaa pahasti epäonnistunutta rastiväliä lukuunottamatta sain pidettyä pään kylmän kovasta jännityksestä huolimatta ja pystyin unohtamaan aiemmin radalla tehdyt virheet, johon en normaalisti pysty.

- Motivaatio treenata ja tulla vielä paremmaksi on ainakin huipussaan, hän totesi.

Jassulla on mahdollisuus päästä nuorten MM-kisoihin vielä ensi vuonnakin.

Tällä viikolla vielä opiskelijoiden MM-kisat

Tämän viikon keskiviikkona ja perjantaina Jassulla on vielä ohjelmassa opiskelijoiden MM-kilpailujen keskimatka ja sprintti Suomessa Kuortane-Seinäjoki-Lapua -akselilla.

Hän sai kilpailuihin kutsun viime vuoden koululaisten MM-kisojen voittonsa ansiosta. Hän ei kuitenkaan edusta Suomea, vaan kilpailee kansainvälisen korkeakoulu-urheiluliitto FISU:n lipun alla.

Opiskelijoiden MM-kilpailuissa Jassu pääsee maistamaan itseään hieman vanhempien, korkeakoulussa opiskelevien huippusuunnistajien vauhtia.

Opiskelijoiden suunnistuksen MM-kilpailujen sivut: https://www.wuoc2018.com/