Kevätkansalliset ja kevätharjoitukset

3.3.2021

Ensimmäisiä päätöksiä viikolla 10

Korona-tilanteen jälleen pahentuessa alkaa 11.4 pidettäväksi mietityt kisat olla vaarassa. Ensimmäinen yhteys päättävään viranomaiseen otetaan viikolla 10, jonka perusteella mietitään jatkoa tai mahdollisesti jo päätetään siirrosta jälleen seuraavaan kevääseen.

Omatoiminen maastossa liikkuminen lienee sallittua pahimmissakin skenaarioissa, joten perinteisten kevätharjoitusten suunnittelu on hyvässä vaiheessa. Tällä kertaa menyystä löytyy minimissään perustreeniä Voiluodolla ja Haapasaari-Taipalmaa suunnalla, keskimatkaa Ketunnummella ja Multi-O herkuttelua Lähdepellolla.

Ensimmäisiä lippuja aletaan viemään viikolla 10 ja seuravalmennettavat pääsee irti sitä mukaan kun treenejä valmistuu. Heille tiedotetaan suoria kanavia pitkin.

Kun koko paketti karttanäytteineen ja toimitusehtoineen on valmiina, niin tieto pullahtaa näille sivuille toivottavasti viikon 11 loppuun mennessä. Treenit tulevat olemaan maastossa ainakin Vappuun saakka.