Kevätkansalliset 11.4.2021 peruttu !!

11.3.2021

Kevätharjoitusten suunnittelu kuitenkin edennyt

Paikallisen tartuntataudeista vastaavan lääkärin kanssa pidetyn yhteydenpidon pohjalta on kisat päätetty perua jo näin hyvissä ajoin.

Lainaus vastauksesta:

"Yleensä en halua spekuloida tulevaa, mutta tuohon 11.4. mennessä ei tilanne millään liene parantunut niin dramaattisesti että kilpailun järjestäminen voisi olla mitenkään suositeltavaa"

Harjoituksista:

Vaikka kevään eteneminen hieman jarrutti, niin silti 3/5 harjoituksista on valmiina lippuineen ja loputkin kaksi valmistunee viimeistään viikon 11 alkupuolella. Tavoitteena on, että treenitarjontainfo olisi valmiina Ke 17.3.