Hippo-suunnistuskoulu 2025
![]() |
HIPPO -SUUNNISTUSKOULU 2025
Tervetuloa mukaan!
Yleistä:
Suunnistuskoulun toiminta on suunnattu pääsääntöisesti 6-12-vuotiaille. Tavoitteena on opetella suunnistuksen perustaitoja ja liikkua monipuolisesti ikäryhmälle sopivilla tavoilla. Ohjattuja harjoituksia on tavallisesti kerran viikossa.
Suunnistus on mukava koko perheen harrastus, joten myös vanhemmat ovat tervetulleita suunnistamaan lapsen mukana. Erityisesti pienemmät lapset tarvitsevat vielä aikuista mukaan metsään.
Harjoitukset:
Säännöllinen viikkoharjoitus on torstaisin klo 18.15.
Harjoituksen kesto noin 75 min. Harjoitusten sijainti vaihtelee viikoittain ollen kuitenkin aina Rauman lähimaastoissa.
Viikkoharjoitusten lisäksi ryhmän toimintaan kuuluu Satakunnan alueella järjestettävä kesäkisasarja Orava Cup. Orava Cup on lasten harjoituskilpailu, johon ei tarvita kilpailulisenssiä. Lisätietoja omalla sivullaan täällä.
Kesällä perinteinen Hippokoulun kesäleiri (Infoa tulossa myöhemmin)
Aikataulu:
Ensimmäinen harjoitus 24.4. Juhannuksen jälkeen elokuun alkuun kesätauko. Harjoitukset jatkuvat syyskuuhun asti. Tarkempi kalenteri täällä.
Tapahtumakalenteri ja -tiedot näkyvät Nimenhuudosta, johon jokainen saa profiilin ilmoittautuessaan (ellei jo omista tunnuksia). Harjoituksiin ilmoittaudutaan Nimenhuudon kautta.
Ohjaus:
Hippo-suunnistuskoulun vastuuvetäjä Aarne Hakanen 040-583 2466 aarnehakanen(a)gmail.com
Toinen pääohjaaja on Jamie Given.
Lisäksi toiminnasta voi kysellä seuran nuorisokoordinaattorilta (Anna Kauppi, nuoriso(a)rastilukko.fi )
Lapset jaetaan iän mukaan kahteen eri ryhmään ja mahdollisuuksien mukaan pienempiin ryhmiin.
Siniset (2017-2019 syntyneet)
Keltaiset (2012-2016 syntyneet)
On tärkeää ilmoittautua oman ryhmän vetäjälle harjoitukseen tultaessa ja varsinkin pois lähdettäessä. Nuorimmilla suunnistajilla on hyvä olla oma vanhempi mukana.
Aikuiset mukaan!
Ensimmäisen suunnistuskerran yhteydessä järjestämme kaikille lasten vanhemmille avoimen ja ilmaisen suunnistuksen perusteet -teoriatunnin. Perusteet opittuaan on aikuisen helpompi lähteä maastoon yhdessä lapsen kanssa. Toisella suunnistuskerralla on kevyemmin ohjattu Wappu -harjoitus, johon kaikki aikuisia toivotaan liikkumaan yhdessä lasten kanssa.
Pienimpien lasten ryhmiin (6-7 -vuotiaat) toivotaan erityisesti vanhempien aktiivista osallistumista ja liikkumista yhdessä lapsen mukana. Myös muut vanhemmat ovat tervetulleita apuohjaajiksi treeneihin. Apuohjaajille annetaan aina selkeät harjoitusohjeet, joiden avulla treeniin osallistuminen on helppoa.
Kustannukset ja ilmoittautuminen
Ilmoittaudu ryhmään alla olevan linkin kautta. Ilmoittautumisen jälkeen uudet seuran jäsenet saavat aktivointipyynnön seuran jäsenpalveluun Nimenhuutoon, jossa voi ilmoittautua tapahtumiin.
Suunnistuskouluun ilmoittautuessaan lapsi liittyy automaattisesti myös Rasti-Lukon jäseneksi. Jäsenyys jatkuu toistaiseksi, kunnes se irtisanotaan. Ensimmäiseltä kaudelta Rasti-Lukossa ei peritä jäsenmaksua.
Suunnistuskoulun ryhmämaksut lähetetään laskuna sähköpostiin kauden kuluessa. Harjoituksiin voi tulla tutustumaan pari kertaa ilmaiseksi - tässäkin tapauksessa ilmoittaudui oheisen linkin kautta.
Maksut kaudella 2025:
- Suunnistuskoulu maksaa perheen ensimmäiseltä lapselta 65 euroa.
- Perheen seuraavat lapset 50 euroa/lapsi
Ryhmämaksu sisältää:
- Viikkoharjoitukset
- Kilpailumaksun kaikkiin Suunnistusliiton kilpailuihin ja Orava Cupiin.
- Edullisemman osallistumishinnan seuran muihin nuorisotapahtumiin, kuten kesäleirille.
Ei sisällä
- Rasti-Lukon jäsenmaksua
- Kilpailulisenssiä (lisätietoja täällä)
- Vakuutusta (lapselle hankittava urheilun kattava vakuutus, esim. lisenssin yhteydessä edullinen Sporttiturva)
Varusteet:
- Säähän ja metsään soveltuvat vaatteet ja tukevat kengät.
- Juomapullo
- Karttamuovi, jonka saa suunnistuskoulusta viimeistään ensimmäisellä sadekerralla.
- Rastipassi (jaetaan kauden alussa),johon kerätään osallistumismerkintöjä ja tehtävävihko, jossa on suunnistusaiheisia tehtäviä. Merkintöjä Rastipassiin saa suunnistuskoulusta, KEULA -rasteilta, OravaCupeista ja muista kilpailuista. Ahkerasta osallistumisesta palkitaan kesän mittaan!